Etusivu › Blogi › Kuvakooste – Ensimmäinen kesä rakentamista takana
Kuvakooste – Ensimmäinen kesä rakentamista takana
29.9.2022
Rakennustyömaan rinnakkaiselo kesän festivaalien kanssa sujui hyvin. Kuva on otettu heinäkuun alussa Tuska-festivaalien aikaan.
Ensimmäinen täysimääräisesti hyödynnetty rakentamiskesä 2022 on päättynyt. Se sujui pääpiirteissään suunnitelmien mukaisesti, vaikka koronasta ja Ukrainan sodasta johtuvat materiaalien saatavuuteen ja hintojen nousuun liittyvät haasteet ovat aiheuttaneet ylimääräistä päänvaivaa.
Rakentamisen valmiusaste 28.9.2022. Taloudellinen valmiusaste tarkoittaa rakentamisen kustannustoteutumaa suhteessa kokonaisennusteeseen. Tekninen valmiusaste tarkoittaa rakentamiseen käytettyjen materiaalien ja työajan suhdetta kokonaisennusteeseen.Rakentaminen aloitettiin Nihdissä heinäkuussa 2021 esirakentamisella. Tänä vuonna on päästy aloittamaan katujen rakentaminen. Kuvassa keskellä sijaitseva Konttisatamankatu on jo selvästi hahmotettavissa. Raitiotien rakentaminen alkaa Nihdissä keväällä 2023.Kalastamassa rakennetaan raitiotietä Leonkadulla ja Junonkadulla. Ensimmäiset kiskot asennettiin Leonkadulle kauppakeskus Redin edustalle heinäkuussa. Aallonhalkojalla rakentaminen aloitetiin syyskuun alussa pintamateriaalien poistolla.Hermannin rantatie on työmaa-alueena Vanhan talvitien liittymästä Hämeentien sillalle saakka. Kadun koko poikkileikkaus menee uusiksi. Raitiotie saa oman kaistansa kadun keskelle. Sörnäistentunnelin suuaukkorakenteiden rakentaminen Sörnäistenkadun liittymän tuntumassa alkoi elokuussa, ja ensimmäiset louhintaräjäytykset tehtiin syyskuussa 2022.Hermannin rantatien suuntainen työnaikainen jalankulun ja pyöräilyn reitti on saanut paljon kiitosta. Tilapäinen ratkaisu voi olla myös laadukas. Radanrakentajantiellä ja Pasilankadulla tehtiin kesän ajan hartiavoimin töitä, jotta kadut saatiin käyttökuntoon syysliikenten alkuun mennessä. Raitioliikenne palasi kaduille elokuun puolivälissä. Katujen viimeistelytyöt jatkuvat kuitenkin edelleen. Radanrakentajantielle rakennetaan myöhemmin uusi sähkönsyöttöasema. Pasilassa ei ole vältytty yötöiltä. Kiskoja ja ratajohtoja on asennettu öisin. Kuvassa Pasilankatu.Pasilanraitio valmistuu kuluvan syksyn aikana. Viimeistelytöitä tehdään kuitenkin vielä sen jälkeen.
Kesä on päättynyt, mutta rakentaminen jatkuu. Töitä tehdään läpi vuoden. Vallilanlaakson rakentaminen on tarkoitus aloittaa vuodenvaihteen tienoilla. Keväällä 2023 työt käynnistyvät myös Mäkelänkadun ja Radanrakentajantien liittymäalueella. Sen jälkeen rakentaminen on käynnissä koko hankealueella.
Merja Tyynismaa (teksti) ja Aarni Salomaa (valokuvat)
Suunnittelemme ja rakennamme uuden raitiotielinjan ja kehitämme katuympäristöä. Vuonna 2024 pääset linjan 13 kyydissä Kalasatamasta Pasilaan vartissa! Hankkeen toteuttavat yhdessä Helsingin kaupunki, Kaupunkiliikenne Oy, Destia, Sweco, WSP, GRK ja AFRY.
We use cookies to ensure that we give you the best experience on our website. If you continue to use this site we will assume that you are happy with it.Ok